2009/05/30

Korvia myöten koruissa

Rakastan koruja, etenkin helminauhat ovat paheeni. Olen ostanut vintage-helmiä antiikkiliikkeistä aina ulkomailla käydessäni ja rakas kipsipää-toverini on saanut kunnian kannatella niitä. Eivät yllä vielä aivan korviin saakka.




Koruja ei voi koskaan olla liikaa, tai ainakin intohimoni vaatii aina uutta ravintoa. Niinpä poikkesin ihanaan lasihelmiä myyvään liikkeeseen Tampereella. Olen jo pitkään halunnut lehtihelmiä, nämä ovat kuin keväisen raikkaita koivunlehtiä.



Lilat helmet muistuttavat aaltojen hiomia kiviä. Pääsisiköhän sitä kesällä merenrantaan?


Ja se on nyt virallista: inhoan kameraani, (Olympus myy, en löydä oikeaa merkkiä, tiedättehän se u:n ja y:n välimuoto). Kauhea taistelu joka kerran, kun yritän ottaa kuvia. Ehkä myy tosin yrittää vaivihkaa kehittää kuvaajantaitojani, helpolla se ei ainakaan päästä. Orjapiiskuri!

2009/05/29

Koivu ja hame, se on nääs kesä

Kirpputorilta bongattu puuvillakangas päätyi tällaiseksi hameeksi. Ei hullumpi viiden euron sijoitus. En ole aiemmin harrastanut korkeavyötäröisiä hameita, mutta tykästyin heti tähän malliin. Kaavat olivat Suuresta käsityölehdestä, mutta kaavojen ehdottamaa helmapituutta oli lyhennettävä kirppiskankaan riittävyyden mukaan.



Sivulla oleva läppä on vain hämäystasku, mutta somiste tuo heti ilmettä lopputulokseen. Napit on tilattu aikoinaan huuto.netistä.


Olin ihan fiiliksissä noista vyölenkeistä, miten helppoa on tehdä viimeistelty look. Olivat muuten meikäläisen ensimmäiset vyölenkit!


Tämä hame suorastaan vaati tulla kuvatuksi sateen kasteleman koivun vieressä. Kuinka perinpohjin Suomen kesää.