2009/06/20

Teemana teemania

Kun sää nyt on mitä on, päätin lämmittää blogiani teemaistiaisilla. Kolme uutta teelaatua oli testaamatta ja tässä aromikkaat tulokset*.


*)Testi on suoritettu täysin epätieteellisesti ja tulokset perustuvat yksinomaan maistajan henkilökohtaisiin mieltymyksiin. Testaajalla ei ole tutkintoa teenmaistannan alalta. Lahjonnan mahdollisuuttakaan ei voida poissulkea.


Ché Mate , 20 pussia
Organic Roasted Maté Tea
Argentiina
Teen maku on nimensä mukaan savuinen, ehkä hiukan tunkkainenkin. Pakkauksen mukaan tee on virkistävää ja lisää elinvoimaa, lisäksi siinä on runsaasti antioksidantteja. Jään siis odottamaan teen hyvää tekeviä vaikutuksia, sillä maullaan se ei vakuuttanut.
Tulos kaksi teekuppia.






Clipper, 25 pussia

Organic White Tea with Peppermint
Iso-Britannia
Tuoksu on raikas, kuten piparminttu antaa olettaa. Myös maku on miellyttävän raikas. Pakkauksen mukaan tee on kevyt, virkistävä ja antioksidanttien lähde. Voin yhtyä kahteen ensimmäiseen väitteeseen. Eikä se kolmaskaan ole pahitteeksi.

Tulos neljä teekuppia.






Yogi Tea
, 15 pussia
Sweet Chili, Mexican Spice
Organic, Ayurvedic Herb & Spice Infusion
Hollanti
Teen tuoksu on aromikas ja mausteinen, samoin maku. Yogi-teet kuuluvat suosikkeihini, eikä merkki pettänyt tälläkään kertaa. Pakkauksen mukaan Sweet Chili -makuun on hyödynnetty meksikolaista traditiota yhdistää suklaa mausteisiin ja yrtteihin. Teessä onkin miellyttävä makea jälkimaininki, jonka tosin yhdistän Yogi-teen muihinkin makuihin.
Tulos neljä teekuppia.

2009/06/17

Kas näin heiluu ketjut

Muistatteko tämä ketjuvyön, jolle lupailin uutta elämää? Vyön kohtalona oli joutua varaosiksi.

Monen kommervenkin jälkeen vyöstä syntyi kauan kaivattu ketjukoru. Luulenpa, että tämä kaveri pääsee vielä kylänraitille. Blogistanhan vilisee ketjukoruja, mutta lisää tuunattuja tai itsetehtyjä ketjuprojekteja löytyy ainakin näistä: Bubble Gun ja Outsapop.





Pienten ketjujen kiinnittäminen aiheutti päänvaivaa, mutta lopulta helmikaupasta löytyi metalliset kiinnittimet, jotka puristin pihtien avulla ketjujen ympärille. Korussa on koristeena Islannista aikoja sitten saatu amuletti, jota en ollut kertaakaan käyttänyt.








Kaiken muun hyvän lisäksi kirpparilta löytyi hauska retrokoru, kustansi vaivaiset kolme euroa. Onkohan tämä vähän Dynastia-tyyliä? Tykkään kyllä sen muhkeista muodoista.

2009/06/15

For he's a jolly good fellow


Rakas "Pikku-Eeverttimme" täytti yhden vuoden.

Juhlimme komealla juustokakulla, jonka täytteessä oli kermaa, jugurttia, tuorejuustoa ja omenaraastetta ja päällä cantaloupea. Reunoilla oli koristeena samoja kaurakeksejä kuin kakun pohjassa murumuodossa. Värikäs retroliina löytyi taannoin kirpputorilta.








Lahjaksi pikku-ukko sai hienot muumiaiheiset astiat sekä pilkullisen bodyn.













Lisäksi me vanhemmat toivoimme häviäviä lahjoja, sillä kaikenmoisia leluja meillä on jo nurkat täynnä. Näihin herkkuihin päivänsankarikin oli tyytyväinen.

2009/06/02

Asiaa, asiaa, neljä asiaa

Sain Lankalokin Tanjalta meemihaasteen, joka onkin muuten ensimmäiseni, hauskaa! Kyseinen haaste on kyllä kiertänyt aika lailla blogimaailmaa, mutta haastan kuitenkin muutaman blogistin, joiden sivuja seurailen: Kirpputöiden ja käsitorien Riikka-Amandan, Villannen, Salonkijuorujen Ilonan, sekä Sudranan Sanin. Ohjeena on siis, että halukas osallistuja poistaa minun vastaukseni ja korvaa ne omillansa. Ja haasta lisäksi mukaan 4 blogiystävää.


(Kuvan maiseman paikannat lukemalla viimeisen kohdan viimeisen vastauksen.)

1. Neljä työtä, joita olen elämäni aikana tehnyt:
- Toimistoapulaisena Dublinissa (opin nukkumaan istuma-asennossa)
- Radiotoimittajana (suorat lähetykset saivat puntin tutisemaan)
- Mainostoimistossa Göteborgissa (firma meni pian konkurssiin, en kai vastuullinen?)
- Maatila-apulaisena Islannissa (lannanluonti ja lypsykone)

2. Neljä tv-ohjelmaa, joita tykkään katsella
- Muodin huipulle (hömppää, jonka parissa opit!)
- Jools Holland Show (loistavaa live-musiikkia)
- Frasier (ikuinen sit-com suosikkini)
- Muutetaan yhteen! (Loistava tanskalainen sisustusohjelma, jossa sisustussuunnittelija auttaa pariskuntaa sovittamaan kamansa yhteen. Toivottavasti sarja alkaa taas Suomessa!)

3. Neljä paikkaa,joissa olen ollut lomalla
- Siperian rataa pitkin Mongoliaan
- Skotlannin Aberdeenissa tuulinen kesä
- Itä-Euroopan matkailua (Liettua-Latvia-Puola-Tshekki-turnee)
- Perussetti: etelänloma Kanarialla porukoiden kanssa

4. Neljä internetsivua joilla käyn melkein päivittäin
- Blogilista
- Huuto.net
- Kirjaston hakupalvelu
- Gmail

5. Neljä lempiruokaa:
- Lohisoppa
- Fetasalaatti
- Letut ja kermavaahto
- Suklaaleivokset, suklaakakut, suklaajäätelö, suklaa missä tahansa muodossa

6. Neljä paikkaa, jossa mieluiten olisin juuri nyt
- San Franciscossa ystävän luona
- Joogasalissa (ylipäänsä joskus olisi kiva päästä)
- New York, New York (unelmien matkakohteeni)
- Lapissa Vietosen rannalla

Ruusutuunaus

Kirpputorivaatteita hinnoitellessani päätin myynnin sijaan tuunata tämän paidan. Muuten ihan kiva toppi, mutta nuo rimpsut eivät kerta kaikkiaan toimineet.


Eikun sakset kauniiseen käteen ja leikkasin kummankin nauhan kahtia. Tämän jälkeen ryhdyin ompelemaan ruusuja taittelemalla nauhaa ja ompelemalla ulkosivuun tikkiä. Tutorialin löysin täältä.













Lopputulos miellyttää ja toppi sai jatkoajan vaatekaapissani. Olemme molemmat niin onnekkaita!


Lisäksi löysin tänään kirpparilta pilkullisen topin, joten kesätoppitilanteeni parani tänään kohisten!